Vesala

Koska:
19.8.2022 @ 20:30
2022-08-19T20:30:00+03:00
2022-08-19T20:45:00+03:00
Missä:
Särkänniemi Soi / Tampere
Yhteystiedot:
Warner Music Live
Vesala on 2000-luvun renessanssinero, joka kuuluu Suomen lahjakkaimpiin taiteilijoihin. Hänen musiikkinsa on erityinen yhdistelmä taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä radio- ja suoratoistopalveluiden soitetuimpien kappaleiden listoilta. Debyyttisooloalbumi Vesala julkaistiin vuonna 2016. Huikean vastaanoton ja peräti neljä Emma -palkintoa kerännyt levy vahvisti Vesalan asemaa omaleimaisena artistina. Debyytti sai odotetusti jatkoa keväällä 2020, kun Etsimässä rauhaa -albumi julkaistiin. Albumilla löytyy useampi hittibiisi, esimerkiksi Nyt on lähtö ja Uusia unelmia. Vesala valmistelee parasta aikaa tulevaa kolmatta albumiaan yhdessä arvostetun tuottajan Jurekin kanssa. Viimeisin single Pahanilmanlinnut julkaistiin lokakuussa.
Taiteen monilahjakkuutena tunnettu Vesala on palkittu myös muilla arvostetuilla taiteen palkinnoilla, kuten Juha Vainio -palkinnolla vuonna 2016, ensimmäisenä naisena Reino Helismaa -sanoittajapalkinnolla keväällä 2019 sekä musiikin valtionpalkinnolla syksyllä 2019. Lisäksi hän on ainoa nainen, joka on ollut ehdolla sekä Emma- että Jussi-palkinnon saajaksi. Keväällä 2020 Vesala sai Emma Gaalassa Vuoden Live -palkinnon ensimmäisestä omasta Hartwall Arenan konsertistaan.