Keikat

Tällä sivulla keikat, joilla rumpali Ville Pynssi on mukana

elo
1
la
Linda Fredriksson & Reporters @  Jazz-Espa / Helsinki
elo 1 @ 14:00
Reporters | Rummut Ville PynssiAntti Kujanpään, Petri Kauton ja rumpali Ville Pynssin muodostama Reporters-yhtye perustettiin vuonna 2012. Yhtyeen musiikki seilailee countryn, rockin, jazzin ja vapaan improvisaation välimaastoissa. Debyyttialbumi Reporters julkaistiin vuonna 2015 Kuu Recordsilla. Viime vuosina trio on hostannut omaa klubiaan helsinkiläisessä Oluthuone Haavissa, tarkoituksenaan toimia erilaisten solistien taustayhtyeenä. Saksofonisti Linda Fredrikssonin kanssa Reporters esiintyi maaliskuussa 2019. Baritonisaksofonin ja urkutrion yhdistelmä toimi niin hienosti ja soittokemiat olivat niin kohdallaan, että trio ja vieraileva solisti päättivät samantien jatkaa yhteistyötä. Jazz-Espan päätöskonsertissa kuullaan, mitä yhteistyöstä on kummunnut!
Reporters on kolmen Helsingissä majailevan muusikon uusi suurisoundinen trio. Bändi ammentaa rock-musiikista, countrysta, bluesista ja ympäröivästä hetkestä herkästi reagoiden. Teksteissä on havaittavissa parisuhteen tutkiskelun ironiaa, yhteiskunnallista melankoliaa, filosofisia ajatuksia sekä mustaa huumoria. Trio soittaa tilanteesta riippuen pitkiä improvisoituja konsertteja tai tanssittavaa, juurevaa musiikkia. Reporters on myös esiintynyt loppuunmyydyille saleille journalisti Riku Rantalan tulkitessa samaan aikaan uutisia maailmalta.
Petri Kautto: kitara ja laulu
Antti Kujanpää: hammond-urut
**Ville Pynssi: rummut
Lisäksi: Linda Fredriksson – Saksofonit
**Tatu Rönkkö – rummut (tuuraa Ville Pynssiä Jazz-Espalla)